Pitkis-Sport on Kokemäen Pitkäjärvellä järjestettävä Lounais-Suomen suurin monipuolinen liikuntaleirikokonaisuus. Leiri liikuttaa 4-16-vuotiaita lapsia ja perheleirien aikuisia. Leirijärjestelyistä vastaa Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU).
Vapaaehtoiseksi lukeutuu jokainen leirillä oman työpanoksena antava aikuinen tai nuori. Työtehtävät vaihtelevat lajiohjaajan tehtävistä muihin vapaaehtoisten tehtäviin, kuten esimerkiksi turvaan, ohjelmaan, järjestelyyn, ruokahuoltoon tai ensiapuun. Leirin onnistumisessa jokaisella vapaaehtoisella on oma tärkeä roolinsa.
Vuonna 2025:
- Vapaaehtoisten osalta Pitkis alkaa su 29.06.2025 aamupäivällä ja päättyy pe 04.07.2025 iltapäivällä.
- Pyrimme tarjoamaan leirielämyksen myös vieraskielisille ja tästä syystä kartoitamme vapaaehtoisten kielitaitoa ilmoittautumisen yhteydessä.
- Edistämme leirin ympäristöystävällisyyttä ja pyrimme vähentämään vapaaehtoisten kustannuksia. Vapaaehtoisten on mahdollista jakaa yhteystietonsa (nimi, puhelinnumero, paikkakunta ja tehtävä) toisten vapaaehtoisten kanssa ja näin sopia yhteiskyydin Kokemäelle.
- Jatkamme Whatsapp-ryhmän ylläpitoa ja tulemme lisäämään uudet vapaaehtoiset ryhmään valintaprosessin edetessä.
- Vuoden 2025 turvapäälliköksi on valittu sotatieteiden maisteri, yliluutnantti Toni Laine, joka on ollut Pitkis-Sport leirillä jo yli 20 vuoden ajan.
- Lisäksi vuoden 2025 ohjelmapäälliköksi on valittu Pitkis-konkari Mari Kotolahti, yli 20 vuoden Pitkis-kokemuksella.
- Panostamme leiriläisten ja vapaaehtoisten turvallisuuteen:
- jokaiselta vapaaehtoistelta tarkistetaan rikosrekisteri
- tarjoamme vapaaehtoisille mahdollisuuden osallistua valittuihin turvallisuuskoulutuksiin
- saat lisätietoa näistä myöhemmin sähköpostitse
HAE MUKAAN VAPAAEHTOISEKSI TÄSTÄ
Täytä hakemus huolellisesti tiedoillasi ja saat tämän jälkeen vahvistuksen sähköpostiisi. Tulemme tarkistamaan rikosrekisterin kaikilta vapaaehtoisilta keväällä ja tästä syystä hakemuksessa kysytään henkilötunnuksesi. Käsittelemme tietojasi luottamuksellisesti. Tiedot ovat vain leirin vastuuhenkilöiden käytössä tapahtumassa tarvittavan ajan. Alle 18-vuotiailta kysytään lisäksi huoltajan yhteystiedot. Kun käsittelemme hakemuksia, lähetämme vahvistuksen hyväksytystä hakemuksesta ja valinnasta vapaaehtoiseksi. Määritämme vapaaehtoisen tehtävän leirillä huomioiden hakijan toiveet ja leirin tarpeet. Mikäli viestiä ei heti kuulu, tämä ei tarkoita, ettetkö pääsisi leirille vapaaehtoiseksi. Olemme yhteydessä tehtävästä heti, kun mahdollista. Leirin järjestäjällä on oikeus ja velvollisuus valita tai jättää valitsematta hakija LiikUn yhdenvertaisuussuunnitelman sekä Pitkiksen arvojen ja sääntöjen perusteella.
Osaavien vapaaehtoisten avulla varmistamme hienon elämyksen leiriläisille!