18.11.2023
Sotilaslääketieteen professori ja UKK -instituutin johtaja Tommi Vasankari on valittu LiikUn 30-vuotisjuhlakokouksessa uudeksi Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n (LiikUn) puheenjohtajaksi. Puheenjohtajakausi on kaksivuotinen.
”LiikU on ollut edelläkävijä ja ketterä toimija liikunnallisen elämäntavan edistäjänä. Lounaissuomalaisena olen aina ollut ylpeä täällä tehdystä paikallisesta liikunnan edistämistyöstä. On hienoa saada johtaa hyvin hoidettua liikuntajärjestöä ja toivon, että voin mukanani tuoda lisäarvoa LiikUn toimintaan. ” – juuri valittu puheenjohtaja Vasankari kommentoi.
LiikUa kymmenen vuotta johtanut professori Pasi Koski totesi, että voi hyvillä mielin jättää puheenjohtajan tehtävät osaaviin käsiin. Koski nimettiin samassa kokouksessa LiikUn kunniajäseneksi. Kaikkiaan Koski on ollut LiikUn hallituksessa 19 vuotta, josta kymmenen viimeistä vuotta puheenjohtajana. Kunniajäseneksi nimettiin myös 27 vuotta LiikUn hallituksessa toiminut Satu Mikola. Sekä Mikola että Koski olivat jo aiemmin ilmoittaneet, että päättävät hallitustyön tämän vuoden lopulla.
LiikUn varapuheenjohtajana jatkaa Loimaalta Tarja Mäki-Punto-Ristanen.
Hallituksen jäseninä jatkavat Iida Elonen (Rauma), Päivi Luontola (Pori), Sini Nikunen (Turku). Hallituksen uudeksi jäseneksi nimettiin urheiluoikeuden professori Antti Aine.
LiikUn hallitus kokonaisuudessaan:
puheenjohtaja Tommi Vasankari
varapuheenjohtaja Tarja Mäki-Punto-Ristanen
varapuheenjohtaja Juha Suonpää
jäsen Kalle Lahti
jäsen Riikka Visa
jäsen Ari Murtonen
jäsen Iida Elonen
jäsen Kati Karinharju
jäsen Sini Nikunen
jäsen Päivi Luontola
jäsen Antti Aine
Lisätietoja:
Jukka Läärä
aluejohtaja
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry
Puh: 0400-463790
jukka.laara(a)liiku.fi