Suomen Liikunnan Alueet syyskokoustiedote
Suomen Liikunnan Alueet vahvistaa rooliaan liikunnan ja urheilun kentällä – Liikunnan aluejärjestöjen yhteisillä valinnoilla lisätään liikettä
Suomen Liikunnan Alueet vahvistaa rooliaan liikunnan ja urheilun kentällä – Liikunnan aluejärjestöjen yhteisillä valinnoilla lisätään liikettä
Liikunnan aluejärjestöjen palvelu- ja yhteistyöjärjestön Suomen Liikunnan Alueet ry:n syyskokous järjestettiin 26.11.2024 etäyhteyksin. Syyskokous vahvisti Suomen Liikunnan Alueet ry:n talous- ja toimintasuunnitelman vuodelle 2025 sekä hyväksyi järjestön uudistetun strategian vuosille 2025–2028. Hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Markku Siponen Pohjois-Savosta. Lisäksi valittiin hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle seuraavalle kaudelle 2025–2026.
Suomen Liikunnan Alueet ry:n uusi puheenjohtaja Siponen odottaa innostuneena hallituskautensa alkua. Siponen on kansanedustaja sekä sivistysvaliokunnan jäsen ja valtion liikuntaneuvoston varajäsen. Vaikuttajatyön lisäksi kokemus liikunnan ja terveystiedon lehtorina sekä vahva seuratoiminnan vapaaehtoistyö ja kilpaurheilutausta motivoivat Siposta tulevassa tehtävässä.
Syyskokouksen vahvistamassa strategiassa on kolme painopistettä: vaikuttaminen, viestintä ja varainhankinta, jotka ohjaavat yhdistyksen työtä.
Suomen Liikunnan Alueet ry:n perustajina ovat Liikunnan aluejärjestöt. Niiden OKM:n kanssa yhteisesti sovitut toiminnalliset tavoitteet ovat:
Vahva joukko viemässä Suomen Liikunnan Alueet ry:n toimintaa eteenpäin
Ensimmäisen toimintavuotensa aikana Suomen Liikunnan Alueet on tehnyt vahvaa vaikuttamistyötä tapaamalla Liikunnan aluejärjestöjen kanssa ministereitä ja kansanedustajia. Keskusteluissa on nostettu esille huoli liikuntaa ja urheilua koskevista leikkauksista. Lisäksi on ylläpidetty keskustelua seuratoiminnan elinvoimaisuudesta sekä kesätoiminta-avustuksen merkityksestä seuroille. Vaikuttamistyö on vahvasti esillä myös tulevan hallituksen tekemisessä.
Markku Siposen (Pohjois-Savon Liikunta) lisäksi Suomen Liikunnan Alueet ry:n uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Tarja Mäki-Punto-Ristanen (1. vpj, Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu) ja Outi Sahikallio (Keski-Suomen Liikunta). Marika Uusi-Illikainen (Hämeen Liikunta ja Urheilu) valittiin jatkamaan hallituksessa.
Lisäksi hallituksessa jatkavat Hannu Tiusanen, Päivi Wickström (2. vpj) ja Eija Kellokoski-Kari.
Lisätiedot:
Suomen Liikunnan Alueet, pääsihteeri, Heidi Pekkola, puh. 040 130 4530
Suomen Liikunnan Alueet ry on Liikunnan aluejärjestöjen palvelu- ja yhteistyöjärjestö. Sen tehtävänä on koordinoida liikunnan aluejärjestöjen yhteistä tekemistä ja toimia niiden yhteistyön kehittäjänä. Tavoitteena on helpottaa niin sisäistä yhteistyötä kuin yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Järjestön perustajina ja jäseninä ovat Suomen viisitoista alueellista Liikunnan aluejärjestöä. www.suomenliikunnanalueet.fi